Nuacht
Tapaus koskee tilanteita, joissa pallo on mennyt ulos kentältä. Sääntöjen mukaan kentän laidalla otteluissa olevat juniorit ...
Asianajajan mukaan perhetuttu tietää suurperheen asioista nimenomaisesti siltä ajalta, jolloin poliisi epäilee lukuisten ...
Vesalainen nostaa esille myös kylätien riskin mäkisessä maastossa. Koska autot ajavat yhtä ja samaa kaistaa molempiin ...
Useita poroja on löytynyt kuolleena Iissä hellejakson lopussa, kertoo valtionyhtiö Neovan viestintä tiedotteessaan. Porojen ...
Ukraina on jo torjunut sen, että se voisi luopua Donetskissa vielä sen hallussa olevista alueista. Donetskissa sijaitsee ...
Matias Marttisen pitäisi juosta hallituksen työllisyystavoite umpisurkeasta tilanteesta maaliin. Hän kertoo näkemyksensä ...
Rosa Meriläinen on oivaltanut, että parisuhde pitää laittaa prioriteettilistan kärkeen, että itkuisuuden lisääntyminen on ...
Suurin pudottaja -valmentajat eivät olleet uskoa silmiään nähdessään kilpailijan muodonmuutoksen. Netflixin dokumentissa ...
Syyskuussa Aholla on jälleen edessä paluu perheen toiseen kotiin Pohjois-Carolinaan. Siellä asetelma töiden suhteen on käynyt ...
Asiantuntijoiden mukaan Trump vaikutti lauantaina toistavan Putinin narratiivia. Saksan kansainvälisen politiikan ja ...
Perjantaina Tampereella alkanut Blockfest ei ole työllistänyt poliisia normaalia perjantai-iltaa enemmän. Poliisi kertoo ...
Kun Turunen tekee asiakkaan kanssa jotakin tiettyä harjoitetta, Crema saattaa yhtäkkiä koskettaa kuonollaan esimerkiksi ...
Cuireadh roinnt torthaí i bhfolach toisc go bhféadfadh siad a bheith dorochtana duit
Taispeáin torthaí dorochtana